We make time for what we truly want

Kiirettä pitää, mutta sain kuin sainkin gradun valmiiksi. Kohta alkaa kesäloma myös töiden puolesta. Kaikenlaista koira-aiheista on ollut kalenterissa normaaliin tahtiin, ja välillä yöunet ovat olleet vähissä. Kivoja aikoja, vaikka vähän on joutunut priorisoimaan. :) Tässä toukokuun alkupuoli pikakelauksella, kännykkäkuvilla kuvitettuna:

Heti Espoon kokeen jälkeisenä päivänä kävin tekemässä jälkiä Lounais-Suomen Spanielikerhon kokeeseen, jonne Mette sai varasijalta paikan. Koe sitten maanantaina eli 4.5. Oli tosi kiva tunnelma ja mukavaa porukkaa. Mulla alkaa olla ikävä yhdistystoimintaa, mietinkin että jos alkaisi harrastaa mejä-kokeissa käymistä ilman koiraa... ja toki koirankin kanssa silloin, kun onnistuu saamaan paikan.

Mette mejä-kokeessa.

Mette oli ihan über-iloinen, kun odoteltiin jäljelle pääsemistä. Annoin sen käydä vapaasti haistelemassa oppaan ja tuomarin, jotta ei ainakaan heitä ihmettelisi. Eikä ihmetellytkään. Lähti tosi hyvin ja suoraviivaisesti eteenpäin, mutta ekan suoran loppupuolella tuli aukea täynnä peuranpapanoita, siinä matka pysähtyi hetkeksi. Olisi varmaan pitänyt heti sanoa "jälki", koska Mette kuitenkin jatkoi matkaa heti kun uskalsin sitä käskeä. Sitten taas ihan hyvää menoa kulmalle, mutta kulmasta matka jatkui suoraan. Blah, eka hukka. Toista suoraa vähän matkaa hyvin, mutta sitten lähti päättäväisesti kaksi kertaa jäljen sivuun ja niistä hukat. Ryhti nousi ja nenä kävi siihen malliin, että näin heti, että nyt ei enää mennä verijäljen perässä. Opas sanoi nähneensä peuran meidän edellä, joten taisi olla erityisen tuore haju, joka spanielin nokkaa vei. Loppupätkä harjoitusmielessä meni ihan hyvin. Harmitti pienesti mutta no, mettekoiralla oli kivaa ja mullakin oli kivaa, joten kaipa sen rahan olisi huonomminkin voinut käyttää. :) Mejä on kyllä niin kiva laji! Tuomari Mikko Ahti kertoi kaikkia kivoja treenivinkkejä (aika paljon sellaista, miten olenkin tehnyt) ja sanoi Metteä kivaksi koiraksi.

Mette itseensä tyytyväisenä.

Sitten Mette treenasi taas tokoa, koska olin ajatellut ilmoittaa sen helatorstaiksi kokeeseen Lohjalle. Saatiin paikka ja mentiin sitten samantien EVL:ään. Kauheasti ei reilussa viikossa ehtinyt tehdä, mutta ne muutamat treenit meni ihan ok.  Pientä aivottomuutta oli nähtävissä. Jännä huomata, että aiemmin Mette muuttui passiiviseksi vaikeissa tilanteissa, mutta nyt tuntuu, että se toteaa vain että okei en osaa – ja juoksee aivottomana jonnekin. Lähdin siis kokeeseen ihan hyvillä mielin, koska luotto kokeenomaiseen kokonaisuuteen (tai siis siihen, että koira ei murene pieniksi passiivisiksi muruiksi) alkaa olla korkealla. Jopa niin korkealla, että uskoin hyvän mielen kestävän, vaikka joku liike menisikin pieleen. Pitkällä ollaan!

Vanha paikkisongelma tuli esiin jo edeltävällä viikolla. Tehtiin jopa kisapaikan parkkiksella noin neljä tai viisi istumisen jättöä, joista yhdellä nousi ja muilla oli aivan tyyni. Paikkiksissa sitten olikin aivan onneton. Ihan kamalaa seistä piilossa ja kuunnella kun koira ulvoo. :( Harmitti aivan käsittämättömän paljon, koska en näe logiikkaa mettekoiran toiminnassa. Nyt on onneksi aikaa pureutua tähän ihan kunnolla, kun seuraava koe ei ole nurkan takana.

Kaikki yksilöliikkeet tehtiin kerralla, oltiin ihan viimeinen koirakko (EVL:ssä oli kymmenkunta koiraa). Hyvää oli: tunnari hyvä, merkit hyvät, ruutuun superhyvin syvälle, seuruun normaalikäynti tuntui tosi kivalta, liikkeiden alut hyvät. Treenattavaa: ruudussa aktiivisena makoilu, zeta kokonaisuudessaan, luoksetulon stop, häiriöt kaukoissa. Joku tiputti ilmeisesti kassalippaan juuri kun käskin koiraa sivulta maahan, ja eihän se mennyt kuin triplakäskyllä > nolla. Meten moka, mutta silti ärsytti. Sain itseni kuitenkin äkkiä yli tästä kommelluksesta ja pääsin taas hyvään fiilikseen. Avoimet ovet, avoimet ovet. :) Pysyin hyvällä ja keskittyneellä tuulella, ja niin pysyi Mettekin. Vahvistui se fiilis, että Mette kyllä osaa nuo temput, pitää vain saada sille lisää rutiinia niihin.

Mette menestyksestään häikäistyneenä.

Jotta Kiirakin pääsisi uutisotsikoihin ja Facebook-päivityksiin, se alkoi pari päivää ennen Meten koetta iltalenkillä ontua. Itse asiassa jo maanantaina kiinnitin huomiota, kun käveltiin metsästä mäkeä alas kävelytielle, ja Kiira ykskaks potkaisi takajaloillaan hassusti ilmaan. Tiistai-iltana ontui. Anturasta oli pieni pala ihoa repeytynyt irti, mutta verta ei näkynyt. Levitin siis Vetramiliä ja ajattelin seurata tilannetta. Keskiviikkoiltana anturoiden välinen alue oli turvonnut ja eritti nestettä. Torstai oli pyhäpäivä ja perjantaina olin töissä, mutta lauantaina vihdoin päästiin lääkäriin, jossa anturoiden välistä ajettiin karvat ja turvonnut alue putsattiin. Mitään tikkua tms. siellä ei tuntunut olevan, mutta voi olla, että se oli jo tullut itsekseen pois. Hoito-ohjeeksi antibiootit pariksi viikoksi ja päivittäin vaihdettava tassuside noin viikoksi. Koska tulehdus oli aika ärhäkän näköinen (jalan imusolmukekin oli turvonnut), käydään vielä kontrollikäynnillä ensi viikolla. Tassu on jo tosi paljon siistimmän näköinen, eikä Kiira ole yrittänytkään repiä sidettä.

Kiira eläinlääkärissä.

Kiira aloitti samaan hässäkkään juoksunsa, joten tuleepa pidettyä sekin "sairasloma" tässä samalla. Ollaan tehty kotona jotain pientä naksuttimen kanssa, ja Kiira on ollut tavallistakin innokkaampi. Taidan olla sille aika monta lenkkiä velkaa, jahka tassu tuosta toipuu. Nyt koira kyllä jo kulkee neljällä jalalla, mutta siteen (ja sitä varjelevan muovipussin) takia ei tietysti voi antaa ihan normaaliin tyyliin rymytä.